KUTSU
Kutsumme kohteliaimmin Teidät ja Seuralaisenne
Kari Merikannon
taidenäyttelyn avajaisiin
Art Pispalaan to. 16.4.2014 klo 17-19

MATKALLA KOSMOKSESSA
Matka kosmoksen synnystä, alkumeren syvyyksien
kautta  kohti elämän valoa.
Tämä näyttely kertoo siitä,
kuinka 
maapallo sai elämän.

Avajaisiltana klo 17 näyttelyn esittelee
Tampereen taidemuseon johtaja Taina Myllyharju  ja
Timo-Olavi Jalkanen Sara Hildénin Taidemuseon
johtokunnasta.

Avajaisista tehdään ohjelmaa Järviradioon ja
tutustutaan mm. suomalaiseen koivunmahlapunaviiniin.

Matkalla kosmoksessa -
                    Kari Merikanto


PROLOGI
Fantasia lähikuva -  Alussa oli tyhjyys, jossa materia kiinteytyi ja avaruusvirrat kulkivat. Tästä hetkestä Kari Merikannon kosminen matka alkaa ja teosten värivirrat kuljettavat katsojat läpi luomiskertomuksen tai evoluutiokertomuksen - kuinka katsoja haluaakaan asian kokea.

Sana surrealistinen voi tulla teoksista ensin mieleen, mutta kuitenkin ne ovat hämmästyttävän luonnollisia, kuin elämä itse. Välillä on vaikea uskoa teoksia ihmiskäsin tehdyiksi, kuvailee Timo-Olavi Jalkanen Sara Hildénin taidemuseon johtokunnasta.
- Matka elämän kosmoksessa alkoi Kauhavan taidetalon näyttelyllä helmikuussa. Nyt matka on jatkunut Tampereelle Pispalaan. Pispalanharju onkin paikka joka aloitti elämän alueella vapautuessaan ensimmäisenä jääkauden aikaisesta Aculus merestä, Jalkanen kertoo.

Tampereen taidemuseon johtaja Taina Myllyharju tulee avaamaan Pispalan näyttelyn.
-  Kun näin hänen uusia teoksiaaan ensimmäistä kertaa, totesin, että Merikanto on Suomen Jackson Pollock, joka oli abstraktin ekpressiomin ehkä merkittävin edustaja maailmassa, Myllyharju toteaa.

Jalkanen toteaa, että Merikannon teosten viivat ovat lisäksi ainutlaatuisia värikierteitä, jollaisia en ole ennen nähnyt. Kuvaisin, että hänen kauttaan abstrakti ekspressionismi on herännyt henkiin. Samalla näyttelytarinat kestävät minkä tahansa kansainvälisen vertailun. Kari Merikanto on kyennyt luomaan jotakin uutta.

-  Nähtyäni lukuisia näitä teoksia, olen havainnoinut ilmiöitä joissa on vastaavaa tunnetta. Pyörre joka kierrätti kevyen lumen korkeuksiin ja villisti kieppuva lintuparvi ovat olleet sellaisia. Elävää liekkiä tai laineiden matkaa hiekkarannalla ei kyllästy katsomaan. Kari Merikannon teoksissa on jotakin samankaltaista systemaattisen ja samalla sattumanvaraisen vuoropuhelua, Jalkanen kuvailee.

- Merikannolla on varmasti jalansijansa tulevaisuuden taidemaailmassa. Valokuva ei anna näistä teoksista oikeaa kuvaa. Ne pitää kokea aitoina. Avajaisissa sitten näemme katsojien impressiot niihin, Jalkanen sanoo.
- Abstrakti = todellisuutta jäljittelemätöntä ja ekspressio = taiteilijan ilmaisua. Silti sanoisin, että katsoessaan abstrakteja teoksia katsoja tulkitsee itseään sisältä ja luo oman vaikutelmansa, siis "impression" sisällään. Esittävän taiteen katsoja ottaa enemmänkin vastaan "valmiina kaurana" .
- Abstrakti taide vapauttaa niin taiteilijan kuin katsojankin. Kysymys on katsojan omasta tunteesta, johon kukaan muu ei voi viisastella. Myllyharjua ja Pollockia mukaellen, taiteilijan abstrakti ekspressio muuttuu katsojan abstraktiksi impressioksi, Jalkanen naurahtaa.
 Yksityiskohta teoksesta Elämän fantasia. Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Kuvia

Elämän fantasia ensimmäinen näytös
Alkumeri elää 5
Matkalla kosmoksessa
Kari Merikanto
näyttelyjuliste

Kari Merikanto ja aamusumu

Tauljen teatteri
Kari Merikanto

Taina Myllyharju ja Kari Merikanto
Timo-Olavi Jalkanen
näyttelyn esittelijä







KATSO KARI MERIKANNON KOTISIVU
www.karimerikanto.com

Kari Merikanto:   puh. 045 341 9836    art@karimerikanto.com
Timo-Olavi Jalkanen:  puh. 044 3450 257     timo-olavi.jalkanen@databooks.com


Kari Merikanto
Matkalla kosmoksessa

Art Pispala


Näyttely avoinna 16.4. -23.4.2015
ma-pe 10-17, la 10-14
Pispalan valtatie 13, Tampere
Galleristi Petri Nieminen:  puh. 0400 731 262


KATSO ART PISPALAN KOTISIVU
www.artpispala.fi


 
AVAJAISISSA TUTUSTUTAAN MYÖS
 SUOMALAISEEN VIINIIN
Punaisen tuvan viinitila on yksi suomen suurimmista viinitiloista Alajärvellä.
Tilaa nykyisin hoitava Jussi Keinonen esittelee
Avajaisissa Art Pispalassa suomalaista viininvalmistusta.
Hänen isänsä Jorma Keijonen aloitti viininvalmistuksen 1995.
Esillä on maisteltavana mm. ainutlaatuisen aromin omaava veden
sijasta koivun mahlaan tehty punaviini.  
Tervetuloa tutustumaan ja maistamaan.

Näyttelyn yhteistyökumppanit
jarviradio_logo.png punaisen_tuvan_viinitila_logo.png Taidepisara
Tuulta purjeisiin halki Suomen Voittoisia viinejä vuodesta 1995   www.taidepisara.fi

Tuotettu Web Shop Machine - ohjelmalla